Etusivu » Tilannekatsaus 12/2013

Tilannekatsaus 12/2013

Morenia Oy:n myynti saavuttaa ja ylittää päättyvälle vuodelle asetetut tulostavoitteet. Aktiivisen alkuvuoden ansiosta liikevaihto nousee vuoden 2012 tasolle ja hieman ylikin.

Tulostavoitteet ylittyvät

Morenia Oy:n myynti saavuttaa ja ylittää päättyvälle vuodelle asetetut tulostavoitteet. Aktiivisen alkuvuoden ansiosta liikevaihto nousee vuoden 2012 tasolle ja hieman ylikin.
– Syksy oli haastavampaa aikaa. Tarjouspyyntöjen vähyys sekä tiukka hintataso ovat olleet syksyn tunnusmerkkejä tänä vuonna, kertoo myyntijohtaja Jussi Kohtanen.
Tekninen Johtaja Timo Kuiri arvioi, että kausiluonteisuus saattaa näinä aikoina näkyä entistä voimakkaammin.
– Morenian kilpailutekijöitä ovat hyvä kiviainesalueiden verkosto sekä laadukkaat kivet. Samoin kuljetusmatkoilla on tärkeä merkitys. Siksi ennakointi korostuu, jotta voimme luvittaa hyvissä ajoin alueita sopivien etäisyyksien päästä, Kuiri jatkaa.

Kvartsitoimituksia Tornion terästehtaalle

Morenian suurimpiin toimituksiin kuului tänä vuonna Outokumpu Oyj:n Tornion terästehtaan kvartsitoimitukset, Pohjanmaan radan RU 2-urakan kiviainestoimitukset Destialle sekä Pohjanmaan radan RU 1-urakan (Eskola-Riippa) ev-kerrosmateriaalin toimitus Hulden & Söner Ab:lle.

Edellisten lisäksi yhtiö on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan ely 2013-kiviainekset SL Asfaltille sekä muille asfalttiurakoitsijoille kiviaineksia. Oktomursketta Morenia myi Viroon merkittävästi.
– Betonitehdastoimitusten lisäksi ensi vuoden tilauskirjaan on kertynyt jo nyt tyydyttävä määrä töitä. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin, kun hyödynnetään vielä konsernin synenergiaa kiviaineksen ja kiviainestoimitusten näkökulmasta. Siihen meillä on nyt hyvät mahdollisuudet, Jussi Kohtanen korostaa.

Morenia kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta sekä toivottaa kaikille hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2014. Joulumuistamisiin tarkoitetut varat yhtiö on luovuttanut keräykseen, jolla kerätään varoja lastensairaalan rakentamiseksi Helsinkiin.